Suomalainen designajattelu

Me suomalaiset olemme aina olleet erittäin ylpeää kansaa. Oli kyseessä sitten edistykselliset terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmämme, vuosien 1995 ja 2011 MM-lätkän maailmanmestaruus, tai Nokia 3310:n uudelleen tuleminen, voidaan olla varmoja, että joku aivan varmasti muistuttaa asiasta. Kaikkien suurenmoisten kansallisten saavutustemme keskellä näyttäisikin samaan aikaan pesivän yksi hyvin perustavanlaatuinen pahe: ”never forget”. Ilmiö, jolle tyypillisiä piirteitä ovat haikailu eilisen loistoon ja kaiho menneisyyden menestystarinoihin. Ja koska vuonna 2011 meidät muistettiin sykähdyttävästä ilmaveivistä, on ihan turha edes yrittää mitään vähempää.

Kirjailija Tommi Kinnunen nosti taidokkaasti esiin toukokuun kolumnissaan miten suomalaisen heikot myynti- ja markkinointitaidot heijastavat heppoista uskoa luovuuteen ja sen johdonmukaista hyödyntämistä liiketoiminnassa. Varsinkin, kun ”taloudellinen tilanne on mitä on”, jäädään herkästi miettimään paikoilleen ja pyörittelemään menneiden aikojen saavutuksia. Kaikki tuntuvat olevan varmoja, että kyllä sieltä löytyy myös se seuraava next big thing, jos vain tarpeeksi kaivetaan. ”Kyllä joku muu ponnistaa, vaikken nyt minä.” Kuitenkaan samaan aikaan uusia ratkaisuja, kykyjä tai ilmiöitä ei tueta. Se, mitä meiltä näyttäisi puuttuvan, on Kinnusta kompaten luovuutta: kykyä ajatella kokonaisuuksia ja hyödyntää sitä systemaattisella tavalla.

Osaaminen itsessään ei aiheuta innovaatioyskää.

Itseasiassa, osaamisemme on monellakin alalla maailman huippuluokkaa. Luovuus sen sijaan on tahtotila saada aikaan sekä synnyttää uudenlaisia näkökulmia ja tarinoita yllättävillä yhdistelmillä. Se on taito, mutta ennen kaikkea se on asenne. Onneksi molemmat ovat opittavissa.

Tästä on pohjimmiltaan myös kyse designajattelussa ja palvelumuotoilussa. Palvelumuotoilun työkalut ja työskentelytavat auttavat lähestymään tämän päivän ongelmia ja rakentamaan uudenlaisia ratkaisuja ja ihmisläheinen designajattelu toimii sen kielenä. Designajattelu on tapa lähestyä asioita, mutta ennen kaikkea se on asenne, jolla voidaan ymmärtää paremmin ympärillä tapahtuvaa muutosta. Se on yhteisen kielen luomista ja keskustelua siitä, miten muutosta tulisi lähestyä ja miten sitä tulisi toteuttaa. Se on uteliaisuutta ja avoinmielisyyttä yllättäviäkin muutossuuntia kohtaan. Se on ongelmakeskeisyyttä yli ratkaisukeskeisyyden. Tästä vastakkainasettelusta usein syntyykin ristiriita, kun toivotaan saada aikaan näkyviä muutoksia nopeasti, mielellään jo heti ensi vuonna. Muutoksessa ei kuitenkaan ole kyse kilpajuoksusta siihen, kuka ehtii sopeutumaan annettuun muutosaaltoon nopeinten. Se on uudenluomista uusin ehdoin.

Suomalaisia designajattelijoita on ollut Suomen yrityshistoriassa monia. Yksi henkilökohtaisista suosikeistani on Armi Ratia, tekstiilitaiteilija ja Marimekon perustaja. Ratian visio Marimekosta 60-luvulla ei perustunut suuren suosion saavuttaneisiin räikeän kirjaviin leninkeihin, jotka iskivät juuri oikeaan aikaan nouseviin kuluttajapreferensseihin ja löivät läpi erityisesti Yhdysvalloissa. Armin suurin tulevaisuuden visio Marimekosta perustui silloin johonkin aivan muuhun. Nykykielellä, Marimekko edusti Armille omaa ekosysteemiään, jota hän silloin nimitti Marikyläksi. Se ei ollut vain kokoelma tarinoita vaatekappaleista, vaan elämäntyyli ja fyysinen paikka. Eräänlainen idealaboratorio, jossa uudet ja edistykselliset tuotteet syntyvät. Vuoden 1960 Armi Ratia halusi siis perustaa Suomeen innovaatiokeskuksen. Sellainen tänne lopulta saatiinkin, mutta vasta 30 vuotta myöhemmin Nokia ihmetyön myötä.

Monet uskovat palvelumuotoilun olevan Suomen seuraava suuri vientiveturi.

Sen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla vaatii kuitenkin myös oikeanlaista asennetta. Tästä syystä myös me uskomme nuorten sukupolvien kehittämiseen ja heidän rohkaisemiseensa KiDDossa. Designajattelu on käyttäjälähtöistä, ja seuraavan sukupolven yritysmaailman jäsenet, joille Suomen avaimet siirtyvät seuraavan 10-20 vuoden aikana, istuvat vielä tällä hetkellä koulunpenkillä. Suomalainen designajattelu ei siis ole tällä hetkellä yrityksissä valjastamattomana voimavarana, se on vielä kouluissa. Jo seuraavan kymmenen vuoden sisällä Suomi tulee saamaan lisää ennennäkemätöntä osaamista ja ennen kaikkea asennetta.

Toisin sanoen, meidän ei tulisi innovoida tässä hetkessä ratkaisuja, jotka helpottavat tämän hetken ongelmia; sen sijaan meidän tehtävämme on innovoida ratkaisuja, jotka rakentavat pohjaa tulevien ongelmien ratkaisemiseen, ja helpottavat tulevia designajattelijoita ja Armi Ratioita. Palvelumuotoilusta ei ole mitään hyötyä, jos asenne ja tahtotila taistelevat vastaan. Tarvitaan can-do-asennetta ja sitäkin enemmän tekemistä. Ajattelu ei itsessään vie yhtään ketään minnekään, vaan tärkeä osa sitä on myös muutoksen ja kehitysliikkeen aikaansaaminen.

Suomalainen designajattelu ei ole tai kuulu olla katsomista historiaan ja taistelua tuulimyllyjä vastaan. Se on investointia tulevaisuuteen. Mutta ennen kaikkea, se on investointia uudenlaiseen asenteeseen. Mitäpä, jos kymmenen vuoden päästä emme olisikaan maailman ylpein lätkäkansa, vaan olisimmekin maailman luovin kansa?

-Ida

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *